Blogi
| 06.11.2017

Päästöjä alas – mutta ei hinnalla millä hyvänsä

EU-kuviot ja päätöksenteko energia- ja ilmastopolitiikassa jaksavat hämmentää minua edelleen, vaikka olen työskennellyt näiden asioiden parissa vaihtelevalla intensiteetillä pitkään, jo ajoista ennen Suomen EU-jäsenyyttä.

Tällä kertaa närästystä aiheuttaa energia- ja ilmastopaketin valmistelu, jossa EU tavoittelee keskimäärin 40 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 Pariisin ilmastosopimuksen hengessä. Suomelle jyvitettiin nk. taakanjakopäätöksessä päästökaupan ulkopuolisille sektoreille - liikenne mukaan luettuna - haastava 39 prosentin päästövähennystavoite eli lähes EU:n maksimi.

Valitettavasti neuvottelutilanne on sittemmin kääntynyt sellaiseksi, että kollegan aikoinaan vitsinä esittämä vertaus ”EU-ilmastotalkoista, jossa muutamat tekevät työt ja iso osa porukasta ryystää olutta nojaten haravaan” alkaa liipata turhankin läheltä.

Turhautuminen ylitti kipukynnyksen kuultuani, että pahimmassa tapauksessa Suomen päästövähennystavoite vuoteen 2030 voi nousta 70 prosenttiin, jos metsien käyttöä ja metsänielujen laskentaa koskeva LULUCF-lainsäädäntöesitys ”menee metsään”.

Kaipaisin EU-prosessiin nykyistä äänekkäämpää ja perusteellisempaa keskustelua sekä kokonaistaloudellista tarkastelua siitä, tulisiko maakohtaisten päästövähennysprosenttien ”arvonnassa” ottaa huomioon toimien kustannustehokkuus ja ohjata hankkeita tämän perusteella toteutettavaksi eri maissa EU:n sisällä – tai jopa EU:n ulkopuolella.

Nythän maakohtaiset tavoitteet on jyvitetty perustuen näkemykseen siitä, miten eri jäsenmailla on varaa tehdä lopulta hyvinkin kalliiksi muodostuvia päästövähennystoimia.

Suomessa hyvä esimerkki edellä mainitusta on liikenne, jossa yhdeksi päästöjä vähentäväksi toimenpiteeksi ehdotetaan sähköautojen hankintatukea. Kansantalouden näkökulmasta tämä ei ole järkevää puuhaa, koska hankintatuella aikaansaadun päästövähenemän hinnaksi tulee tuhansia euroja yhtä hiilidioksiditonnia kohti. Kuitenkin samaan aikaan EU:n päästökaupassa päästöoikeuden hinta matelee jatkuvasti reilun 7 euron tasolla tonnia kohden.

Kustannustehottomat, kalliit ja kansalaisten näkökulmasta eriarvoiset päästövähennystoimet, jotka kurjistavat valtiontaloutta ja lisäävät painetta veronkorotuksille, eivät olisi välttämättömiä, jos EU valmistelisi energia- ja ilmastopolitiikkaa järkevämmistä lähtökohdista.

Päästöjä vähentäviä hankkeita - metsityshankkeet mukaan luettuna - pitäisi olla mahdollista toteuttaa siellä, missä vaikuttavuus rahalliseen panostukseen verrattuna on suurin. Maapallon ilmakehä ja päästöjen kulkeutuminen eivät tunne valtioiden rajoja, miksi tällaisia rajoja pitää keinotekoisesti luoda EU-lainsäädännöllä?

Helena Vänskä
toimitusjohtaja
Öljy- ja biopolttoaineala